Mikä on GameBook?
GameBook toimii niin tuloskorttina, live leaderboardina sekä laitteena, jossa on sisään rakennettuja pelimuotoja. Paperisen tuloskortin sijaan käytetään iPhone- tai Android GameBook-applikaatiota. Kun laite on vaakatasossa, toimii se tuloskorttina, ja kun laite käännetään pystyasentoon, tulee esille koko turnauksen leaderboard, joka päivittyy reaaliajassa pelin edetessä.
Tour’12
Suurten ammattilaiskilpailujen tyyliin jokaisella ryhmällä on jatkuvasti oma ”leaderboard” käytössään. Tällä kauden huikeimmalla kierroksella ei ole tarpeen ihmetellä miten sijoittuu tai onko viimeisellä putilla merkitystä – kaikki näkyy suoraan ainutlaatuisesta GameBook palvelusta. Päivän aikana järjestetään myös huikeita yhteistyökumppaneiden erikoiskilpailuja, joten mahdollisuudet loistaville palkinnoille ovat erinomaiset.
Tourin osakilpailuissa tulemme pelaamaan iPhone versioilla. iPhone versio on tarkoitettu henkilökohtaiseen käyttöön, joka mahdollistaa myös aivan uudenlaisien pienimuotoisten kilpailujen järjestämisen ystävien kesken ympäri maailman. GameBookin oma laite on suunnattu klubeille, jotta klubit pystyvät järjestämään reaaliaikaisen tulospalvelun tapahtumiinsa.
Finaalin pääse osakilpailuiden 4 parasta. Finaaliin tulee myös yhteistyökumppaneiden ryhmiä ja GameBook teamin kutsumia pelaajia. Tulemme järjestämään huikeimman amatööripelaajille suunnatun finaaliin kaikkine palkintoineen yms. Finaalissa pelataan joukkuepeliä.
Kentät
Kaikki osakilpailut alkavat klo 9.00 yhteislähdöllä. Tulethan paikanpäälle hyvissä ajoin, jotta ehdit tiipaikallesi ja kuuntelemaan pelin säännöt yms.
Live Leaderboard
Säännöt
GameBook Tour on amatööreille suunnattu avoin kilpailusarja, joka koostuu 5 osakilpailusta sekä finaalista. Mukaan mahtuu yhteensä 100 pelaajaa/osakilpailu. Ilmoittautuminen tapahtuu osakilpailun järjestävälle klubille. Viimeinen ilmoittautumisajankohta on aina klo 16.00, kolme päivää ennen kunkin osakilpailun alkua. Kilpailumaksut ovat klubikohtaisia.
Jokainen osakilpailu alkaa klo 9.00 yhteislähdöllä. Kilpailuinfo on klubitalon edessä klo 8.30. Olethan paikan päällä hyvissä ajoin, jotta ehdit omalle tiipaikallesi.
Pelimuotona on Duplicate®.
Tarkoituksena on järjestää viihtyisä golfturnaus, jossa osallistujat saavat kokea jotain aivan uutta ja ennennäkemätöntä. Tasoitusraja on HCP 30. Finaaliin pääsee jokaisen osakilpailun 4 parasta Duplicate-tulosten perusteella. Tasatuloksessa finaalipaikka tai -paikat arvotaan.
Osakilpailuissa noudatetaan paikallissääntöjä.
Kilpailujen tulospalvelu järjestetään iPhonen GameBook-ohjelmalla.
Jännitystä lisätään myös yllätys- ja erikoiskilpailuilla!
Duplicate® on GameBook-tiimin kehittämä viihteellinen variaatio maailman suosituimmasta pelimuodosta, pistebogeystä. GameBook-laite arpoo reiälle saapuvalle pelaajalle satunnaisesti kertoimen yksi (1), kaksi (2) tai kolme (3), jolla reiällä saadut bogey-pisteet kerrotaan. Kaikki pelaajat tulevat saamaan saman verran kertoimia 18 reiän aikana. Duplicate®-pelimuoto mahdollistaa suuretkin muutokset leaderboardilla ja säilyttää pelin jännityksen loppuun saakka. Kuvittele vaikka, miten kädet alkavat täristä kun edessä on birdie-putti kertoimella 3 – jos putti menee sisään, saat 9 bogey-pistettä!















